sitä se oli aina. lämpimät sormepäät reidellä, tukassa, kädessä. auringonlaskuilla oli jotain merkitystä. niistä tuli mieleen koti, muttei sitten kuitenkaan. varpaat tuntui aina kylmältä, paitsi silloin kun ne upotti lämpimään rantahiekkaan. eikä millään muulla ollut mitään väliä, kuin sillä että ollaan tässä ja nyt. suudellaan olkapäitä, poskipäitä, päitä. enkä voinutkaan kuvitella mitään sen parempaa, kuin unensekaisia hengityksiä ja hiuksia liimautuneena toisen selkään. hiki ei tuntunut samalta. potkin housut jalasta ja juoksin veteen. koko maailma on avoin. minulle, meille, kelle vaan.
sitä se oli aina. katseella haukottiin henkeä, muttei saanut päästää ääntä. kun maailma oli niin hiljaa, että vain aallokko sai hengittää. vatsassa pyöri vesiputouksia, eikä perhosia päästetty ulos kuukausiin. sormilla silittää ja tarrautuu ja sitten sitä toivoo ettei koskaan päästäisikään irti. kauniita aivoja jää kaipaamaan. sormenpäät voi vielä tuntea käsissä, ja veden alla ne muuttuivat painottomiksi. kaikella tällä on jotain merkitystä, joten onneksi koko maailma on avoin. minulle, meille, kelle vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti