24.2.2021

mun kengänpohjien mukana kulkeutuu sun eteismatolle salaisuuksia

pieniä rakkaita

joita kuiskuttelen korvaan yön pikkutunneilla

niitä

joista sydän värähtää

vaikka sun seurassa värähtää

vähemmästäkin

sä katsot mua juuri sillä tavalla jolla jokainen itseään toivoo katsottavan

ja sanot rakastavasi joka ikistä kohtaa

kyllä mä uskon

ei kukaan muu ole tuollatavalla

kantanut vessaan pesemään hampaita

tai koskenut niin

että jokaikinen ihokarva nousee pystyyn

ja samaan aikaan kutittaa

huulilla koskee solisluita

korvanlehtiä

näkee syvemmälle kuin silmä kantaakaan

yön pikkutunneilla kaivelen salaisuuksia kengänpohjasta

ja ojennan eteeni

ei kukaan muu ole tuollatavalla

noin vain

uskaltanut rakastaa

1.2.2021

tammikuisen iltapäiväauringon säteistä muodostuu aaltoja vastapäisen talon seinille

ikkunoiden takana juodaan kahvia

tai ehkä rakastellaan

kengänpohjien alla narskuu lumi, sekä tietämättömyys paremmasta

huonommastakaan

ei enää koskaan loskaisia räntäsateita

tai sitä ääntä, jonka sydän päästää pudottuaan heikoista käsistä lattialle

sekin narskuu kenkien alla

jos tarpeeksi kovaa talloo

puiden oksien päälle on kertynyt pieniä lumikinoksia

niitä, joista tunnistaa että nyt on talvi

iltapäiväauringon säteiden kääntöpuolella on iho, 

jonka alle ei uskalla päästää

mieli, joka hyppää puolelta toiselle, 

eikä tahdo jäädä kiinni

väittää lupaavansa että minä riitän

tai että kun kädellä tarraa toisesta kiinni ei voi siltikään ymmärtää kaikkea

aurinkoisia iltapäiviä kaipaankin

niitä

joissa katsotaan suoraan silmiin

ojennetaan

että tässä minä nyt olen

ja sen jälkeen juodaan kahvia

tai ehkä rakastellaan

22.1.2021

uusien ratikkapysäkkien penkeiltä etsin itseäni

niiden kaiverruksista löydän etukirjaimia ja tunnetiloja

nousen ylös ja nälättää

nytkö ehdin kotiin